Torstai 4.7. | Ovet aukeavat klo 17 | Showtime klo 19.00 | K-18
Liput 28€ ennakkoon, ovelta 32€.
Emma Salokoski on Helsinkiläissyntyinen laulaja-lauluntekijä, musiikillinen kameleontti ja monipuolinen tulkitsija. Eri musiikinlajien kanssa viihtyvä taiteilija on tehnyt uraa laulajana vuodesta 1998, ja tehnyt yhteistyötä maamme eturivin muusikoiden kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on julkaissut levyjä aktiivisesti koko 2000-luvun ajan mm. Ilmiliekki Quartetin, Maria Ylipään ja jazzorkesteri UMOn sekä Quintessence- ja Emma Salokoski Ensemble -yhtyeidensä kanssa. Emman tunnetuin kappale on Veden alla, jonka videota on katsottu Youtubessa yli neljä miljoonaa kertaa. Emma Salokoski on valmistunut laulupedagogiksi tanskalaisesta Complete Vocal Institutesta. Hän johtaa Emma Salokoski Voices -kuoroa ja tekee poikkitaiteellista työtä säveltäjänä ja konseptualistina. Punaisena lankana kaikissa hänen esityksissään ovat laulujen tarinat, niiden henki ja läsnäolo.