A.W. YRJÄNÄ
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisee jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024. Levy julkaistaan Yrjänän pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Gabi Hakasen Vallila Music House levy-yhtiön kautta.
Yrjänä on työstänyt levyään syksystä lähtien tuottaja Erno Laitisen kanssa Inkfish-studioilla Helsingissä. Heliografi-albumi julkaistaan lp- ja cd-formaateissa sekä striimauspalveluissa 15.3.2024. Levyn ensimmäinen single ilmestyy 2.2.2024.
”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.
Maaliskuussa ilmestyvä albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.
”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.”
”Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa.